Viikko taas aluillaan ja viikonloppu suoritettuna... Perjantaina Sera pääsi rymyämään pitkästä aikaa Sampon kanssa hiekkamontuille. Tyttö oli revetä riemusta, kun näki Sampon ennen  lähtöä. Ovathan nuo melkein kuin samaa laumaa, sen verran usein näkevät toisiaan. Piti kuitenkin malttaa automatkan ajan, kunnes pääsi riehumaan. Sen verran rajua menoa oli, että Sera kampitti minut ihan suorilta jaloilta maahan. Sera tuli tuhatta ja sataa minua kohti, yritin väistää, ja yritykseksi jäikin: silmänräpäyksessä makasin maassa nauramassa. Sera törmäsi uskomattomalla voimalla suoraan jalkojani päin ja sen voimasta päädyin sitten vauhdikkaasti maahan!  Onneksi ei sattunut alle mitään suurempia kiviä tai puunjuuria, sitten olisi ollut nauru kaukana!

Vauhtiahan tältä kaksikolta ei koskaan puutu

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Vaanimista

 

Hiekka pöllysi!

Aarre

 

Lauantaina käytiin ihan vaan kahdestaan tytön kanssa viettämässä laatuaikaa soramontuilla ja lenkkeillen. Iltapäivästä vein Seran yökylään vanhemmilleni, sillä illalla meille sitten tuppasi reilumpi satsi ihmisiä viettämään synttäreitäni. Aluksi ajattelin, etten veisi Seraa hoitoon, mutta päätin sitten kuitenkin viedä. Ei olisi ollut koiralle kovinkaan mielekästä pyöriä humalaisten ihmisten seassa. Vielä kun vieraslista lauantain aikana kasvoi jonkun verran... Eipä tarvinnut stressata missä Sera menee ja kenen kanssa... ja vieläpä kun osa vieraista oli allergisia koirille. Hoitoreissu meni hienosti. Aluksi Sera kuulemma makoili eteisessä odottaen minua, mutta unohti sitten jonkin ajan kuluttua ja keskittyi normaaliin touhuamiseen.

Sunnuntaina Sera kävi aamulenkillä isäni kanssa. Iltapäivästä lähdettiin Tuulian kanssa hakemaan neitiä hoidosta ja poikkesimme samalla Leluun. Siellä Sera sai päähänsä raahata noin 3 metriä pitkää puun karahkaa! Sitä se sitten siellä metsikössä raahasi, eikä meinannut mistään mahtua kulkemaan, kun puita oli sen verran vieritysten ja keppi otti aina johonkin kiinni. Aina kun tuli hankala paikka Seran piti vähän vonkua kepille, että tules nyt sieltä (sellaista haukun ja vinkumisen sekoitusta). Milloin keppi otti kiinni puihin tai maahan, milloin se oli jumissa Seran jalkojen välissä. Helppolta ei näyttänyt, mutta silti typy ei luovuttanut, vaan raahasi sinnikkäästi keppiä ylpeänä häntä pystyssä. Lopulta kuitenkin luopui siitä ja nappasi suuhunsa vähän pienemmän version.  Saatiin kyllä hyvät naurut, kun seurattiin tuota tapahtumaa. Illalla vielä Tero lähti pidemmälle lenkille tytön kanssa ja minä jäin potemaan lauantain aiheuttamia oloja kotiin. Siinä sitten olikin sen päivän touhut.

Eilen saatiin taas Jakista ja Niinasta seuraa iltalenkille. Sera taas ihan intopiukeena kun näki pitkästä aikaa ihanan ystävänsä. Kenenkään muiden kanssa Sera ei kyllä vastaavia riemukohtauksia saa, huvittavaa katsella sen intoilua. Toisaalta se on suloista nähdä miten kovin se noista huskypojista tykkää!