Marin kirjoituksen innoittamana päätin sitten kirjoittaa oman tarinani rotuvalinnastani. Koirahistoriani ei ole laaja. Kuten jo olen sivulla aiemmin maininnut, kasvoin koko lapsuuteni murrosikään saakka ylisuuri shetlanninlammaskoira Beni seuranani. Beni oli alun perin siskoni koira, mutta hänen muuttaessa pois, koira jäi vanhemmilleni. Tästä vanhempieni aiemmasta kokemuksesta johtuen, en koskaan saanut enää uutta koiranhankintaideaa läpi. He olivat varmoja siitä, että jättäisin koiran heidän kontolleen. Se todennäköisesti olisi ollut totta, sillä teini-iässä minulla tuskin olisi ollut kiinnostusta muuhun kuin tulemiseen ja menemiseen! 

 

Joten toisaalta ihan hyvä, että koiranotto tuli mahdolliseksi vasta myöhemmin. Benin kautta opin paljon - koiran omistamisen ilon, rakkauden ja lopulta menettämisen surun, jonka vakavuutta ei kokemattomat eivät ymmärrä. Se kaikki kasvatti ja opetti. En ikinä unohda erään perhetuttumme kommenttia, kun kerroimme koiran estävän pitkille matkoille lähdön. Hän vastasi siihen: "Voihan sen aina lopettaa, jos haluaa reissuun lähteä…" Tuskin pahaa tarkoitti, mutta kommentti kertoi selkeästi sen, miten jotkut koirattomat eivät ymmärrä minkälainen merkitys lemmikillä voi olla.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Vaikka Beni olikin mitä viisain ja ihanin koira, sheltti ei kuitenkaan päätynyt lopulliselle rotulistalleni, vaikkakin se siellä jossain vaiheessa kävikin. Tämä johtui suurimmalta osalta liian pienestä koosta, se oli yksi tärkeimmistä kriteereistäni. Koirani täytyi olla koiran kokoinen! Monen monta vuotta tutkin eri rotuja. Ahmin tietoa kymmenistä eri roduista. Luin kirjoja ja selasin nettiä. Ihastuin moneen, mutta suuri osa karsiutui kokemattomuuteni takia pois. Ensimmäiseksi koiraksi en uskaltanut ottaa esimerkiksi amerikan bulldogia tai dogo argentinoa, vaikka muuten kyseiset rodut kuuluvat ehdottomiin suosikkeihini, niin ulkonäon kuin luonteenkin puolesta. Voi, niin upeita otuksia! Teron mielipide tietty vaikutti myös, rottweiler oli nimittäin yksi vahvoilla olleista vaihdoehdoista, joka karsiutui hänen mielipiteensä takia pois. Yhdessä vaiheessa lyhytkarvainen collie herätti mielenkiintoa, ja olinkin paljon erään kasvattajan kanssa yhteyksissä. No sekin jäi ja tilalle tuli dalmatialainen. Ja taas soittelua ja maileja eri kasvattajien kanssa. Saksanpaimenkoiran ja dalmatialaisen välillä käytiin lopullinen taistelu.

 

Sitten punnittiin ja mietittiin: karvanlaatu, luonne, käyttöominaisuudet, ulkonäkö…. Meillä oli yhden illan hoidossa eräs hurmaava dallutyttö. Ei kuitenkaan tarpeeksi hurmaava, sillä sen perusteella ko. rotu sai häädön listaltani. Painavin peruste häädölle oli karvanlaatu. Sitä lähti PALJON ja se ei ihan hevillä irronnut vaatteista tai sohvasta. Itsellä löytyi vielä kuukausien jälkeen monessa pesussa käyneistä vaatteista valkoista karvaa. Toinen peruste oli vähäisempi palveluhalukkuus. Keskusteltiin vielä Teron kanssa ja lopulta päätös tehtiin.

 

Entäs sukupuoli? Keskustelin useiden eri sakukasvattajien kanssa asiasta, ja kaikki suosittelivat narttua, koska koira on ensimmäiseni. Alunperin haaveilin uroksesta, sillä niiden jykevämpi olemus miellytti enemmän. Nykyään mieltymys on muuttunut. Pidän enemmän narttujen sirosta ja kauniista ilmeestä!

 

Miksi siis saksanpaimenkoira? Ulkonäkö, joka miellyttää ja ihastuttaa. Luonne ja käyttöominaisuudet. Se oli rotu, jonka kanssa uskoin pärjääväni – ei mikään "lapanen", sopivasti haastetta, muttei kuitenkaan liikaa. Koira, jonka kanssa pääsee harrastamaan laajemmin - miltei mitä tahansa lajia. Tätä kirjoittaessani tajuaa itsekin tuon kaiken hösellyksen asian parissa. Ihme että johonkin rotuun sitten lopulta päädyin, enkä mieti ja punnitse vieläkin!

 

Toinen koira tulee sitten joskus. Aikaisintaan sitten, kun Sera on saavuttanut parin vuoden iän. Rotuhaaveena aiemmin mainitut dogo argentino, amerikan bulldoggi sekä bokseri, rhodesiankoira, thai ridgeback ja uutuutena hovawart. Ja tietty tuo sakemanni, ehkä valkoisena tai koko mustana versiona? Turha noita on miettiä nyt, voin aloittaa uuden häsläämisen asian parissa sitten kun se on ajankohtaisempaa!  

 

Tässä minun tarinani, haastan muut blogilaiset tekemään saman!

 

Lisään tähän loppuun vielä tänään otetun kuvan saksalaisestani: