Perjantai aamuna huulen turvotus oli hiljalleen laskenut, kaula ei ottanut talttuakseen, päinvastoin se kasvoi lisää. Patin koko oli pahimmillaan kahden nyrkin kokoluokkaa! Mentiin sitten eilen päivällä eläinlääkäriin, jossa Sera sai kortisoni- sekä kipupiikin. Hain myös antibioottikuurin apteekista. Turvotus oli sen verran paha, että kortisonipiikki oli ihan paikallaan. Reissua hankaloitti hihnan puuttuminen: kaulan turvotuksen takia, ei mitään pantaa voitu laittaa kaulaan, joten kuljetin Seraa niskasta kiinni pidellen. Sera oli todella hermostunut heti kun astuimme odotustiloihin, muistaa varmasti aikaisemmat käynnit hajusta. Piikkien laiton aikana mukana ollut Tuuliakin tuli pitelemään rimpuilevaa koiraa minun lisäkseni.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Oli muuten vimeinen vierailuni siinä puljussa. En kyllä olisi edes vienyt Seraa sinne, mutta mikään muu lääkäri ei meitä pystynyt ottamaan vastaan. Jo torstaina epävarmuus ko. henkilön pätevyydestä alkoi kalvaa mieltä ja tämä reissu oli viimeinen niitti.

 

Kun päästiin lääkäristä kotipihaan, Sera ei suostunut tulemaan autosta ulos. Mitä ei ole koskaan ennen tapahtunut. Nakilla sain sitten houkuteltua, mutta sekin oli vaivan takana. Parin kymmenen metrin matka autolta kotiovelle kesti muutamia minuutteja, kun Sera ei suostunut liikkumaan. Nakkia taas kehiin. Sitten sisään päästyä alkoi kiivas läähätys ja tärinä. Ja minun paniikki. Onneksi Tuulia oli kanssani. Soitin lääkärille ja toistin KOLMANNEN kerran jo aiemmin vastaanotolla hänelle  esittämäni kysymyksen: "Aiheuttavatko annetut piikit mitään sivuoireita?" Vastaus kuului jokaisella kerralla "Ei". Lääkäri käski tarkkailemaan ja odottamaan josko koira rauhottuisi. Hän ei osannut sanoa mitään syytä oireisiin. Odotettiin ja tarkkailtiin. En voinut olla huolestumatta, kun minulle kerrotaan, etteivät piikit aiheuta oireita, mutta yhtäkkiä koiran kunto laskee urakalla. Mistä sitten on kyse? Soitin uudestaan, koska tilanne ei muuttunut - mitään uutta ei kerrottu, minulle toisteltiin vain samaa.

 

No en saanut mitään tietoa häneltä, päätin että jostain sitä on saatava. Niinpä aloitin soittomaratonin useille eri lääkäreille ensin Haminassa ja sitten ympäri Kymenlaaksoa. Seran tila ei helpottanut ja välillä tyttö vinkui. Sera meni makuulle ja alkoi mennä ihan horrosmaiseen tilaan.  Minun kestävyys hätätilanteissa on surkea, menen herkästi  ylihysteeriseksi. Yksi lääkäri sanoi, ettei voi auttaa toisen paikkakunnan koiria – kaipasin vain puhelinneuvontaa, mutta sekin oli ilmeisesti mahdotonta. Toisessa numerossa ei vastattu ollenkaan. Yhden klinikan lääkäri taas ei edes kuunnellut asiaani loppuun, kun jo keskeytti ja sanoi töykeästi ettei voi auttaa. Siinä vaiheessa aloin luhistua täysin. Henkilö puhelimen päässä tuntui heltyvän ja tarjosi kahden eri kaupungin klinikan numeroita, joilla on hyvät valmiudet hätätapauksiin. Yritin kasata itseni ja jatkoin soittelua.

 

Soitin Kouvolaan, josta sain sen mitä halusinkin. Kerroin tilanteesta ja puhelimen päässä oleva nainen kyseli tarkkaan oireista ja lääkkeistä. Hän käytti aikaa ja vaivaa selvittääkseen asiaa minulle. Hän sanoi, että on todella epätodennäköistä, että oireet johtuisivat enää kyynpuremasta, koska koira oli aiemmin jo piristymään päin. Kysyin piikeistä ja minulle kerrottiin, että KORTISONI AIHEUTTAA VOIMAKASTA VÄSYMYSTÄ ja että koiran tila johtuu todennäköisimmin annetuista piikeistä, kuin puremasta. Minulla kun ei ole minkäänlaista kokemusta kortisonihoidosta, niin en voinut sen sivuoireita mitenkään tietää. Ja mielestäni minun olisi pitänyt kuulla Seraa hoitaneelta lääkäriltä, että sellaisia on! PRKL!

 

Miksi piikit antanut "lääkäri" ei osannut kertoa asian laitaa? Jos olisi osannut, koko tuo soittelu ympäri kyliä olisi jäänyt väliin. En aio paikkojen nimiä täällä paljastaa, muuta kuin että Kouvolasta sain ammattitaitoista palvelua. Suuri kiitos langan päässä olleelle naiselle.

 

Tilanne ei ollut hengenvaarallinen, mutta mitä jos olisi ollut? Tiedänpähän sen vastaisuudessa, että kahden kaupungin ell-numerot eivät lähellekään riitä puhelimen muistissa, kun pari on lomalla ja osa kieltäytyy auttamasta ja osa ei vastaa lainkaan puhelimeen. Taidanpa haalia itselleni kaikki eteläisen Suomen eläinklinikoiden numerot.

 

Tämän soittomaratoonin takia tiedän nyt, mistä löytyy ammattitaitoa ja mistä ei. Tiedän, missä halutaan ja OSATAAN auttaa. Tiedän missä vastaisuudessa koirani hoidatan. Asia on selvää kuin vesi.

 

Ja nyt palataan nykyhetkeen. Ihan sydän alkoi hakata lujemmin kuin noista tapahtumista kirjoitin, sen verran pistää vihaksi tuo toiminta. No niin siis, "lääkärillä" käytiin kahden aikaan ja Sera oli koko loppu päivän tokkurassa, hyvä että päätä jaksoi nostaa. Hereillä ollessaan yritin tarjota vettä ja vaikka mitä herkkuja, mutta mikään ei maistunut. Soitin yhdeksän aikaan päivystävälle ja kerroin jälleen kerran tilanteen. Lääkäri sanoi, että koiraa juotettava väkisin tai saan viettää yöni Miehikkälässä Seran vierellä istuen – seuraava vaihe olisi tiputus.

 

Olin jo aiemmin pakkojuottanut Seraa suihkupullolla ja sama jatkui. Ihan kuin Sera olisi kuullut lääkärin sanat, sillä Sera alkoi juomaan  puhelun jälkeen jauhelihavesilitkua! Enpä ole ennen katsonut tippa linssissä kun koira juo/syö! Lääkärin "uhkaus" nimittäin sai taas pahimmat pelot aluilleen. Vieläkään tähän mennessä Sera ei ole juurikaan pelkkää vettä juonut, ainoastaan jollain herkulla maustettuja liemiä on saatu alas. Iltaa kohti alkoi ilmetä piristymisen merkkejä, vaikka vielä tuntui lääkitys verottavan. Illalla sain jo ensimmäisen ab-tabletin nakin kanssa masuun.

 

Tänään aamulla tuli pirteä koira herättämään. Voi sitä tunnetta, kun viereen tuli aivan kuin toinen koira! Kortisonin ansiosta Seran kaulan turvotus alkoi laskea reilusti. Tällä hetkellä huuli on alaosasta hieman turvoksissa ja kaulan patti on pienentynyt yli puolella. Hyvältä näyttää. Ruokahalua on ollut vähän, ei normaalisti, mutta siten kuitenkin että nestettä on saatu tyttöön kiitettävästi. Kävin kaupassa ostamassa maksapasteijaa ja sekoitin pienen määrän sitä veteen. Kyllä maistui! Pala jauhelihaa meni myös hyvällä halulla kaupaksi. Nappulat eivät ole missään muodossa maistuneet.

 

On kyllä ollut rankkoja nämä pari päivää. Henkisesti hurjan raskasta seurata sairastavaa koiraa ja siihen päälle vielä epäpätevä lääkäri, niin ainekset kamalaan huoleen ovat valmiit. 

 

Jospa tämä tästä… Nyt vaikuttaa hyvältä, muttei saa nuolaista ennen kuin tipahtaa. 2-3 päivää kestää arviolta toipua kyynpuremasta eli huomenna voi kai alkaa odottamaan tervehtymistä. Ehdin jo aiemmin riemuita Seran pirteää ja tervehtynyttä olemusta, mutta kunto romahti yhtäkkiä niin pahasti, etten uskalla olettaa vielä tytön olevan terve.

 

Ei voi muuta sanoa, kuin että rankkaa on ollut. Voin vain kuvitella pahemmin sairastuneiden koirien omistajien tuntemuksia.

 

On ollut ihanaa huomata, miten Seran tapaus on koskettanut lähipiiriä. Monet ovat soitelleet useampaan otteeseen ja kyselleet vointia. Jopa läheisteni tutut ovat tiedustelleet heiltä Seran tilannetta. Ja tietysti blogiin kirjoitetut paranemistoivotukset. Ihmisten osanotto tilanteeseen tuntuu hyvältä.

  

Tulipa pitkä sepostus. Kamalasti asiaa, saattaa olla vähän huonosti kirjoitettua ja epäjohdonmukaista tekstiä, mutta koittakaa saada selkoa!

 

 

Kaula pahimmillaan (Sera rapsuttaa itseään, siksi moinen asento)