Tänään Seralla tulee täyteen huimat 5 kuukautta! Aika menee aivan tajuttoman nopeesti.

Vastahan me se haettiin? Vastahan se oli sellainen pieni suloinen rääpäle toinen korva lurpallaan? Vastahan mä siivosin lukuisia pissalätäköitä lattioilta?

No juu, niin se aika vaan kuluu, eikä meille anneta paljoa vaihtoehtoja... En kyllä voi sanoa, että kaipaisin kummemmin paluuta siihen, kun Sera oli ihan pieni. Pentuaika on ihanaa, mutta osittain myös kovin stressaavaa. Aikansa kutakin. Onhan Sera vielä pitkään pentu, mutta iso sellainen :) Sera on nyt suurinpiirtein 52 senttiä korkea ja painaa noin 17 kiloa.

 

Pian voimme alkaa tekemään pidempiä lenkkejä ja harrastamaan laajemmin. Käytöstavat kehittyvät koko ajan ja yöt nukutaan läpi ilman leikki-tai pissataukoja. Se on niin kiva huomata kehitystä koirassa, huomata että se kuuntelee mitä sille sanotaan (kun sille päälle sattuu). Juuri eilen juteltiin sitä, että miten on unohtanut esimerkiksi ajan ennen sisäsiisteyttä. Se ei ollut mitään hauskaa, varsinkaan yöt, kun piti stressata laminaattilattian kohtaloa. Nyt sitä sisäsiisteyttä pitää itsestäänselvyytenä, mutta kyllä sitä osaa arvostaa kun tarkemmin alkaa menneitä muistelemaan!

 

Kuitenkin siis olen tullut siihen tulokseen, että ihan mukava juttu, että tuo koiruus tuosta kasvaa. Vaikka se ihana pentusöpöys-ja hölmöys häviääkin, mutta onneksi tilalle hiljalleen puhkeaa kaunis ja  paremmin(?) käyttäytyvä aikuinen koira.

 

Ja jos sitä pentukuumetta ilmenee, voin mennä katsomaan Jopea ja Oskua, niin eiköhän ne tarpeet tyydyty siinä! :)