ON SIIS KEVÄT...

Tulin tänään vähän myöhemmin töihin, niin kerkesin tehdä reilumman lenkin Seran kanssa aamulla. Oli niin ihanaa kävellä kun oli kuivaa (yön pakkasten takia kai) mutta silti lämmintä. Ja ilmassa tuoksui kevät. Nytkin aurinko paistaa, ja olisi über ihanaa päästä ulos Seran kanssa, mutta sen sijaan mätänen töissä. Onneksi iltapäivälläkin on jo sen verran valoisampaa, ettei tarvitse pimeessä lenkkeillä, kun vielä kuukausi sitten töistä päästyä oli jo hämärää.  Kunpa se kevät ja kesä tulis nyt vauhdilla, Serallekin tulisi tarpeeksi ikää, että päästäisiin kunnon lenkeille. Tässä tulee vaan vielä pitkä ja märkä kurakausi, jolloin Sera kantaa tassuissaan kuraa ja hiekkaa kiloittain kotiin. Argh, mutta se kura ja muu tarkoittaa vaan sitä, että kesä tulee! Yritetään ajatella positiivisesti! Aina vois huonomminkin mennä, sillä pitkäkarvaisten koirien omistajilla on varmasti vielä enemmän tuskaa ja vaivaa kurakelien kanssa.

Sitten toisiin juttuihin... Sera oli eilen ekaa kertaa pidemmän ajan hoidossa. Vein sen muutamaksi tunniksi porukoille ja hyvin meni. Jonkun aikaa Sera oli istunut eteisessä ja odottanut minua, mutta oli luovuttanut jossain vaiheessa. Seuraavaksi kokeillaan varmaan hoitotäti Tuuliaa, jos vaan aikataulut sattuu yhteen, kun jossakin vaiheessa pitäisi tehdä reissu Ikeaan....

Ihanan keväistä viikkoa kaikille!