Meillekin tuli sitten viime viikolla täysi talvi, josta olen enemmän kuin kiitollinen! Heart Serassa tuli esiin taas ihan uusia puolia, kun lunta oli reilummin. Luulin tietäväni, että sillä on suuri intohimo lunta kohtaan, mutta nyt tajusin sehän ei ollut vielä mitään! Sitä riehumista ja hepulointia ei voi sanoin kuvailla. Meidän luminen talvi oli lyhyt, mutta siitä otettiin kyllä kaikki mahdollinen irti. Ja minä sain lenkeillä nauraa kippurassa koiran touhuille.

 

Viime päivät ollaankin saatu nauttia ihanasta keväästä ja auringon paisteesta, mutta lunta on jäänyt vielä reilut kerrokset ojiin ja metsiin, joten Seralla on luonnon viihde vielä jatkunut. Auringon paahde kuumottaa mustaselkäistä koiraa aikalailla, mutta onneksi vielä voi käydä viilentymässä hangessa!

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Eipä olla kummempia touhuiltu, paljon hihnalenkkejä auringon paisteessa sekä monttu-ja metsäreissuja.

 

Mukavaa kyllä tämä kevätkin - aurinko paistaa, mutta silti on mukavan viileää. Ensi kesän toivoisin olevan enemmän inhimillinen/koira ystävällinen lämpötilojen puolesta, mikä tarkoittaa noin +20-23 astetta. Viime kesä oli todella helteinen, minun mieleeni ihan liikaa. Koiraa pystyi lenkittämään vasta yöllä ja silloinkin oltiin vielä yli 20 asteessa. Koiraa kun ei ihan jatkuvasti voi uittaakkaan. Uusi uimapaikkakin on hakusessa, kun vanhaan paikkaan tuli koirien uittokielto. Eli ei liian kuumaa meille kiitos! Rolling Eyes Meidän kyllä kannattaisi varmaan muuttaa pohjoisempaan Suomeen, kun tykätään kunnon talvista ja viileämmistä kesistä Eh

 

Varma kevään merkki on auringon paisteen lisäksi se, että Sera on alkanut ohentamaan turkkiaan. Toistaiseksi karvanlähtö on vähäistä, mutta yltyy koko ajan. Ei huvita sisätiloissa paljoa koiraa silitellä, kun pöllähtää hurja kasa karvaa ilmaan jokaisella kosketuksella.

 

Olin poikkeuksellisesti kolme viikkoa aamuvuorossa, ja nyt tämän viikon illassa. Normaalisti siis joka toinen viikko on aamua ja joka toinen iltaa. Sera taisi tottua aikaiseen aamurytmiin, kun nyt alkuviikosta se ei ole antanut mun nukkua aamuisin. Kun ukkeli herää, niin Seran mielestä minäkään en saa nukkua, vaan se ravaa levottomana makuuhuoneessa ja vinkuu. Ihme touhua. Nyt onneksi eilen ja tänään olen saanut nukkua rauhassa, kaipa se nyt sitten tottui.

 

Nyt lähdetään lenkille – ihme kyllä pilviseen päivään!

 

Mukavaa viikonloppua!