Katsoin eilen ykköseltä keskusteluohjelma Voimalan. Aiheena oli "miksi koira on niin rakas?". Aiheesta keskustelemassa olivat eläinlääkäri, professori Marjatta Snellman ja kirjailija Yrsa Stenius sekä syvästi ihailemani koirankouluttaja Pertti Vilander mukanaan 4 kuukautinen parsonrusselinterrieri Jasu. Todella mielenkiintoista asiaa erilaisten asiantuntijoiden näkökulmista. Ohjelma tulee uusintana keskiviikkona 13.05. Lisäksi ohjelma on myös kuukauden ajan nähtävissä netissä.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Varasin toissa viikolla kirjastosta Pertti Vilanderin Koirankorjauskirjan. Viime viikolla sain sen ja luin kirjan melkein yhdeltä istumalta kannesta kanteen. Uskomattoman mielenkiintoinen kirja. Kirja kertoo erikoisen miehen erikoisesta suhteesta ja yhteydestä koiriin. Se kertoo koiran voimakkaasta vaikutuksesta ihmiseen. Osittain se on myös Vilanderin elämänkerta. Päästessäni kirjan loppuun, olin ihan mykistynyt. Olen selaillut kirjaa uudelleen ja lukenut parhaimpia kohtia yhä uudestaan. Vau.

 

Samankaltaisia fiiliksiä aiheutti jokin aika sitten lukemani Turid Rugaasin Rauhoittavat signaalit. Siitä en muistaakseni ole maininnut täällä. Se oli ensimmäinen koirakirja, jonka luin kannesta kanteen huolimatta siitä koskettivatko aiheet minua vai ei. Yleensä koirakirjoja tulee selailtua ja poimittua vain tiettyjä asioita. Seuraavaksi aion haalia käsiini Voimalassakin esitellyn Yrsa Steniuksen kirjan Koiria, rakkautta ja surua.

 

Tässä vielä muutama mielenkiintoinen artikkeli Voimalan aihetta mukaillen:

 

Marjatta Snellmanin suorasukainen mielipide jalostuksesta

 

Eläinten parhaaksi

 

Niin ja se pentukuume. Se ei sitten hellitä millään. Haaveissa olisi 1-3 vuoden sisällä uusi tulokas. Tein virheen ja rupesin tässä yhtenä päivänä selaamaan spk-kasvattajien sivuja. Ei sitten yhtään viisasta! Tällä hetkellä spk uros olisi vahvoilla. Linjasta en osaa vielä sanoa. Ja kaipaisin suostutteluvinkkejä kipeästi. Olen saanut vastaukseksi jyrkän ei:n jokaiselle ehdotukselle. Kuulemma seuraava koira sallitaan vasta 10 vuoden päästä! Mutta eihän se käy päinsä! Niin, että jospa sittenkin.... täytyy kehitellä joku pirullinen suunnitelma, hihiii! Twisted Evil